Miksi valitsin lymfaterapiaopinnot? Erään kurssilaisen tarina.
21.11.2023Vodder Lymfaterapia & Koulutus on nyt Dr. Vodder School Finland.
28.12.202315.5.2022, tuli täyteen 30 vuotta valmistumisestani Vodder -lymfaterapeutiksi. Tämä 30 vuoden matka on ollut pitkä ja erittäin haastava. Se on sisältänyt paljon tunteita: kyyneleitä, tuskaa ja iloa sekä paljon itsensä voittamista – ja ulkomaan matkoja! On ollut päiviä, jolloin ajattelin, että olen hullu, kun tähän ryhdyin. Mutta, tässä sitä ollaan – kansainvälisen Dr. Vodder Akatemian organisaation korkeimmalla kouluttajan tasolla!
Mistä kaikki alkoi
Vuonna 1992 kävin lymfaterapiassa ensimmäisen kerran ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen. Tuo kokemus oli niin vaikuttava, että halusin itsekin oppia tämän taidon! Valmistuin Vodder-lymfaterapeutiksi 15.5.1992.
Vuonna 1995 Suomen Vodder-Säätiö, Riitta Laitinmäki pyysi minua opettajakoulutukseen. Mietin tuolloin, että ”Kadunko keinutuolissa, jos en lähde?” Lapset olivat pieniä ja oli rankkaa olla poissa kotoa, niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Olen erityisen kiitollinen tukiverkostolleni, rakkaalle edesmenneelle Äidilleni, joka auttoi kaikkina niinä vuosina, kun tein auskultointejani.
Vuonna 1997 suoritin Perusotteiden opettaja -tutkinnon ja siitä alkoi kouluttajaurani. Vuosien 2000 – 2006 aikana suoritin Terapia I, II ja III -osioiden harjoitteluja. Auskultoinnit, kertauskurssit, kongressit ulkomailla ovat vaatineet kaikkinensa paljon poissaoloa palkkatyöstäni.
Suurin unelmani kävi toteen
Vuonna 2004 suurin unelmani täyttyi! Perustin Fysio- ja Lymfaterapiakeskus Ductuksen ihanaan, Vanhan Rauman keskustan puutaloon. Kuten varmasti jokainen tiedämme, elämä saattaa joskus yllättää ja niin kävi myös minulle. Hetkellisesti unelmani kariutuivat, mutta tiesin, että asiat tulevat taas kääntymään parempaan suuntaan.
Vuonna 2007 tein raskaan päätöksen ja jätin opettajakoulutuksen kesken viime metreillä. En lähtenyt suorittamaan viimeistä rutistusta, eli tekemään Terapia III:n loppunäyttöäni. Tämän loppunäytön jälkeen olisin saanut sertifikaatin lymfaterapiaopettajuudesta. Opettajani Riitta ja Helen jäivät samoihin aikoihin eläkkeelle ja siksi Vodder -Säätiö tarjosi minulle mahdollisuutta jatkaa opettamista heidän jälkeensä. Olin kuitenkin todella uupunut elämässäni vastaan tulleiden haasteiden vuoksi ja päätin kuunnella itseäni. Nostin kädet ylös ja totesin: ”En jaksa nyt.”
Uusi aika
Vuonna 2009 Suomen Vodder Lymfaterapeutit ry:n hallitus pyysi minua jatkamaan opettajakoulutustani. Näin saisimme pidettyä suomenkielisen koulutuksen Suomessa. Elämäni oli alkanut jo rauhoittua ja päätin taas lähteä katsomaan mitä tämä tarjous toisi tullessaan – Ja toihan se, paljon!
Yhdistys järjesti tuolloin peruskoulutuksen ja opettajat tulivat pääkoulustamme Itävallasta. Oli suuri kunnia päästä Professori Hildegard Wittlingerin oppiin. Olihan hän miehensä kanssa tehnyt vuosien ajan yhteistyötä lymfaterapiatekniikan kehittäjän Emil ja Estrid Vodderin kanssa! Pääsin mm. tekemään töitä turvotuksiin erikoistuneella klinikalla Walchseessa Itävallan Tirolissa. Ja miten upeaa oli kokea Itävallan Alpit ja sen luonto! Koska minulla oli jo suoritettu harjoitteluita sekä opettajakokemusta, etenin opiskeluissani Dr. Vodder Akatemiassa Walcheessa nopeammin vuosien 2010 – 2015 aikana.
Hyppy tuntemattomaan
Vuonna 2012 otin ison askeleen ja hyppäsin tuntemattomaan. Muutin uuden aviomieheni kotikonnuille Savoon Leppävirralle, jonne rakensimme yhdessä talon. Pääsin ammatinharjoittajaksi Kuopion Mehiläiseen ja samalla pääsin myös yliopistollisen sairaalan vaikutuspiiriin. Näin potilasmateriaalini monipuolistui. Kokemusta erilaisista potilastapauksista alkoi kertyä ja minua pyydettiin yhä enemmän luennoimaan.
Törmäsin silloin, ja törmään edelleen, alalla vallitsevaan epäluuloon sekä tietämättömyyteen lymfaterapiaa kohtaan. Kun joutuu vakuuttelemaan omaa ammattitaitoaan, selittämään imusuonijärjestelmän tärkeyttä ja lymfaterapian vaikuttavuutta potilaisiin vuosi vuoden jälkeen, se on raskasta ja uuvuttavaa.
Vuoden 2015 juhannusaattona suoritin Terapia II ja III opettajapätevyyden Itävallassa! Tämän jälkeen yhdistys luopui koulutusten järjestämisestä ja vastuu Suomen Vodder –lymfaterapeuttien koulutuksista siirtyi minulle. Ensimmäiset ”omat” terapeuttini valmistuivat vuoden 2016 tammikuussa!
Vuonna 2017 sain ohjaajan, Instructorin sertifikaatin. Näin sain valtuudet kouluttaa niin tulevia, kuin valmistuneita lymfaterapeutteja. Nyt minulla ovat ovet avoinna minne päin maailmaa tahansa – korkein Dr, Vodder Akatemian opettajapätevyys on saavutettu!
Nyt
Rakastan työtäni, niin potilaitteni parissa, kuin kouluttajanakin. Tulevaisuus näyttää aurinkoiselta ja uusia tuuliakin puhaltaa jo! Mutta palatakseni alkuun, 30 vuoden polku on ollut todella haastava. En edelleenkään ymmärrä miksi ja miten olen jaksanut, ajoittain polku on ollut todella yksinäinen. Ehkä se on tämä minussa oleva palo, ja vuosien saatossa kasvanut intuitio tätä menetelmää kohtaan. On vielä paljon asioita, mitä ei ymmärretä tai tiedosteta.
Lymfaterapeutin asiakkaat ovat usein syöpäpotilaita. On hienoa, että olen saanut olla helpottamassa potilaitani voimaan paremmin, parantamaan heidän elämänlaatuaan. Mutta on ollut myös hetkiä, jolloin olen menettänyt pitkäaikaisia potilaita, heistä kun tulee ystäviä. Heitä, joita olen hoitanut vuosia, kuten Marjukka, Ulla, Tuula, Eevastiina, Jyrki.
Olen niin onnellinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus tutustua lymfaterapian kautta ihaniin ihmisiin niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Kiitos lapsilleni Miralle ja Jerelle sekä miehelleni Karille kaikesta tuesta ja avusta tällä polullani! <3
Tarja